Leevi Madetojan orkesteriteokset Kimmo Korhonen (Fimic, 2000)

Leevi Madetojan (17.2.1887 - 6.10.1947) tuotannossa yhdistyvät suomalaiskansallinen vakavuus ja ranskalaisesta musiikista omaksuttu eleganssi. Hän liittyi tyyliltään romantikkoihin, mutta myöhäisromantiikan äärimmäisyystehojen sijasta hänen musiikissaan on usein klassishenkistä selkeyttä, vivahteikkuutta ja tasapainoisuutta. Madetojan keskeisiä teoksia ovat kolme sinfoniaa ja muut orkesteriteokset sekä kaksi oopperaa, joista ensimmäinen Pohjalaisia on saanut aseman suomalaisten kansallisoopperana. Madetoja oli myös huomattava kuoromusiikin säveltäjä.

 

Sinfoninen sarja op. 4 (1909-1910)
Kesto: 25'

  1. Elegia (kuuntele YouTubessa)
  2. Notturno
  3. Pastoraali
  4. Finale

Sinfoninen sarja on Leevi Madetojan varhaisin orkesteriteos. Sen neljästä osasta tunnetuin on vuotta ennen muita osia valmistunut Elegia (1909), joka henkii surumielisessä melodisuudessaan Tshaikovskin vaikutusta. Muut osat ovat tyylillisesti itsenäisempiä, aidommin Madetojan omaa ilmaisua edustavia. Kolmea sävyltään lyyristä osaa Elegiaa, Notturnoa ja Pastoraalia seuraa nopealiikkeinen, rytmisesti eloisa Finale. Sarjan osista Elegia on sävelletty jousiorkesterille, muut osat normaalille sinfoniaorkesterille.  

 

Konserttialkusoitto op. 7 (1911) (kuuntele YouTubessa)
Kesto: 10'

Konserttialkusoitto on valmistunut maaliskuussa 1911 Madetojan Pariisissa viettämän ensimmäisen ulkomaisen opintovuoden aikana. Madetoja sai ranskalaisesta musiikista ja kulttuurista tärkeitä virikkeitä, mikä tulee esiin mm. monien hänen orkesteriteostensa läpikuultavan selkeänä ja ilmavana orkestraationa sekä yleisemmin ilmaisun eleganssina. Tätä puolta hänen tuotannostaan heijastaa myös sävyltään valoisa ja ongelmaton Konserttialkusoitto.

 

Tanssinäky op. 11 (1911/19)
Kesto: 8'

Tanssinäky - alkuperäiseltä nimeltään Öinen karkelokuva - on syntynyt Madetojan toisen ulkomaisen opintovuoden aikana Wienissä syksyllä 1911. Wienissä saatuihin vaikutteisiin viittaavat teoksen valssirytmit, mutta muutoin teoksessa heijastuvat enemmän edellisen Pariisissa vietetyn opintovuoden tunnelmat. Teos ei ole varsinaisesti impressionistinen, mutta impressionismin henkeä on sen orkesteriväreissä, melodiikan fragmentaarisuudessa sekä paikoin harmoniassa (rinnakkaisia kolmisointuja, ylinousevia kolmisointuja). 

 

Kullervo op. 15 (1913) (Kuuntele YouTubessa)
Kesto: 15'

Sinfoninen runoelma Kullervo (esiintyy joskus myös Kullervo-alkusoittona) on Madetojan ainoa Kalevala-aiheinen orkesteriteos. Madetoja oli Filip von Schantzin, Robert Kajanuksen ja Sibeliuksen jälkeen neljäs säveltäjä, joka otti orkesteriteoksen aiheeksi Kalevalan traagisen sankarin, mutta Sibeliuksen Kullervoa Madetoja ei oman teoksensa säveltämisen aikoihin voinut tuntea, koska Sibelius oli vetänyt sen pois julkisuudesta. Kullervo on Madetojan romanttisin, uhmakkain ja pateettisin orkesteriteos, ja siitä voi aistia erityisesti Tshaikovskin vaikutusta. Kuohuvan dramatiikan vastapainona teoksessa on leveää laulavuutta ja paikoin jopa lyyrisyyttä. 

 

Sinfonia nro 1 op. 29 (1914-1916) 
Kesto: 25'

  1. Allegro (Kuuntele YouTubessa)
  2. Lento misterioso (YouTube)
  3. Finale. Allegro vivace (YouTube)

Kolme sinfoniaa muodostavat Madetojan orkesterimusiikin tärkeimmän teossarjan. Ensimmäinen on sinfonioista lyhin, vain kolmiosainen, ja myös ilmaisultaan hillityin ja keskitetyin. Sama sopusuhtaisuus värittää myös sen orkestraatiota. Esikoissinfoniaksi teos onkin varsin tasapainoinen ja eheä, vailla suuren henkilökohtaisen tilityksen tuntua, ja joistakin romanttisista esikuvista - ennen muuta Tshaikovskista ja Sibeliuksesta - huolimatta sen musiikissa on tietty klassistinen juonne.

 

Pastoraalisarja op. 34 (1916; ork. 1931)
Kesto: 11'

  1. Aamu
  2. Caprice
  3. Legenda
  4. Valssi

Pastroraalisarja on sävelletty alun perin (1916) pianoteokseksi, mutta vuonna 1931 Madetoja laati siitä orkesteriversion. Se edustaa sinfonioihin ja alkusoitto-tyyppisiin teoksiin verrattuna pienimuotoisempaa ja lähempänä salonkimusiikin sävyjä olevaa juonnetta hänen orkesterituotannossaan. Sarjan osat ovat osittain Griegiltä saatuja vaikutteita henkivä Aamu, eloisa Caprice, Madetojalle tyypillisen surumielisen pysähtyneen tunnelman hallitsema Legenda ja paikoin rytmisesti oikullinen Valssi.

 

Sinfonia nro 2 op. 35 (1916-1918)
Kesto: 43'

  1. Allegro moderato (YouTube)
  2. Andante (YouTube)
  3. Allegro non troppo (YouTube)
  4. Andantino (YouTube)

Toisen sinfonian kantaesitys vakiinnutti lopullisesti Madetojan aseman Suomen musiikissa. Esikoissinfoniaan verrattuna se on huomattava edistysaskel, ja painokkuudessaan se on suurieleisin ja romanttisin Madetojan kolmesta sinfoniasta. Teoksessa on neljä osaa, joista kaksi ensimmäistä ja kaksi jälkimmäistä liittyvät tauoitta toisiinsa. Kahdessa ensimmäisessä osassa tunnelmat ovat muutamasta uhkaavansävyisestä huipennuksesta huolimatta pääosin lyyrisiä, jopa pastoraalisia. Teoksen painopiste on väkivaltaisiin purkauksiin kärjistyvä kolmas osa, jonka sotaisien marssiainesten taustalla on Suomen vuoden 1918 traaginen sisällissota. Päätösosa on lyhyt, tunnelmiltaan alistunut epilogi.

 

Sarja oopperasta Pohjalaisia op. 52 (1923)
Kesto: 18'

  1. Lakeus (kuuntele YouTubessa)
  2. Vangin laulu (kuuntele YouTubessa)
  3. Häjyt (kuuntele YouTubessa)
  4. Tulopeli (kuuntele YouTubessa)
  5. Hypyt (kuuntele YouTubessa)

Kolmen sinfonian ohella Madetojan merkittävimpiä teoksia ovat kaksi oopperaa. Niistä varsinkin varhaisempi Pohjalaisia op. 45 (1918-1923) on suomalaisen ohjelmiston kulmakiviä, ja se nostettiin pian ensi-iltansa jälkeen kansallisoopperan asemaan. Myös oopperasta muokattu orkesterisarja on ollut suosittu. Avausosa Lakeus luo musiikillisen kuvan avarasta pohjalaisesta maisemasta. Vangin laulun keskeisenä aiheena on kansansävelmä Tuuli se taivutti koivun larvan, koko oopperan tunnusaihe. Osassa Häjyt tunnelma on jännitteisempi. Surumielisen haikeasta Tulopelistä musiikki liukuu tauotta päätösosaan Hypyt, jossa sooloviulu soittaa polskasävelmän oopperan tanssikohtauksesta.

 

Huvinäytelmäalkusoitto op. 53 (1923) (Kuuntele YouTubessa)
Kesto: 8'

Madetojan musiikin kahtena voimakeskuksena ovat yhtäältä suomalainen melankolia, toisaalta usein ranskalaisia vaikutteita henkivä eleganssi. Huvinäytelmäalkusoitto edustaa selkeästi jälkimmäistä ulottuvuutta, vaikka varsinaisen ranskalaisuuden rinnalla voi yhtä hyvin puhua Richard Straussin, esimerkiksi Till Eulenspiegelin tai Ruusuritarin vaikutuksesta. Teos on ilmavasti orkestroitua, pakottoman luontevasti soljuvaa ja vailla suuren tyylin dramatiikkaa olevaa musiikkia. Näennäisessä harmittomuudessaan se on yksi Madetojan eheimmistä ja ihastuttavimmista luomuksista.

 

Sinfonia nro 3 op. 55 (1925-1926) (Kuuntele YouTubessa)
Kesto: 30'

  1. Andantino - Allegretto
  2. Adagio
  3. Allegro non troppo
  4. Pesante, tempo moderato - Allegretto

Madetojan viimeinen, kolmas sinfonia on hänen orkestraalinen mestariteoksensa. Toisen sinfonian suurieleisyyteen verrattuna se on hienostunut ja sopusuhtainen teos, jonka henkisenä taustana on nähty Madetojan mieltymys ranskalaiseen kulttuuriin; sinfonian sävellystyö alkoikin Ranskassa vuonna 1925. Teosta värittää läpikuultavan sävykäs orkestraatio ja vaivattomasti virtaileva kontrapunkti, ja sen ilmaisu välkehtii herkästi valon ja varjon välimailla. Ranskalaisen eleganssin vastapainona on suomalaisittain surumielinen hidas osa. Kahdessa viimeisessä osassa rytmiikka on rikkaimmillaan. Viimeisen osan valssimaisesti keinahteleva pääjakso on kirjoitettu tasajakoiseen tahtilajiin, ja paikoin tasa- ja kolmijakoisuus asettuvat polyrytmisesti päällekkäin.

 

Okon Fuoko -sarja op. 58 (1925-1927) (Kuuntele YouTubessa)
Kesto: 14'

  1. Okon Fuoko, unitaikuri
  2. Vieraat saapuvat
  3. Nukkien tanssi
  4. Miehen tanssi
  5. Naisen tanssi
  6. Danse grotesque

Balettipantomiimi Okon Fuoko kuuluu Madetojan hienoimpiin teoksiin, tosin ei niinkään alkuperäisenä näyttämöteoksena, joka kärsii draamallisista ongelmista, vaan siitä tehtynä tiiviinä orkesterisarjana. Madetoja on luonut läpikuultavan ja vivahteikkaan orkestraation avulla itämaisen ilmapiirin lankeamatta japanilaisen aiheen tarjoamaan ulkokohtaiseen eksotiikkaan. Paikoin musiikki tulee lähelle 1920- luvun uusklassismia mutta säilyttää silti oman äänensä. Sarjassa on kuusi yhtäjaksoisesti soitettavaa osaa. Yhteydet uusklassismiin kuuluvat varsinkin kahdessa motorisen rytmiikan vauhdittamassa osassa, Prokofjevin mieleen tuovassa Miehen tanssissa ja eksoottisesti soivassa päätösosassa Danse grotesque, jossa 7/8- ja 3/4- tahtilajit soivat paikoin polyrytmisesti päällekkäin.